Mentori Katariina Yrjönkoski
Aktori Johanna Salonen
Yrittäjänä on vedettävä ajankäytölle rajat. Muista, että yrittäjänä pyörität omaa liiketoimintaasi. Et tee sitä pelkästään muiden palvelemisen ilosta, kiteyttää mentori Katariina Yrjönkoski.
Katariina Yrjönkoski jättäytyi tänä syksynä tauolle yrityselämästä ja tekee nyt täyspäiväisesti väitöskirjaansa. Yrittäjä, Forever Living Productsin itsenäinen jälleenmyyjä Johanna Salonen kaipasi sparrausta ajankäytölleen. Pari löysi toisensa Satakunnan Yrittäjien mentorisi.fi -sivustolta.
Johanna: Yrittäjyyden, tiimiläisten liiketoimintaan perehdyttämisen ja kuusihenkisen perheen arkielon yhdistäminen venytti päiviä ja kaipasin ryhtiä ajanhallintaan.
Katariina: Tunnen yrittäjän ajankäyttöön liittyvät kompastuskivet. Olen aikanaan paininut paljon juuri näiden haasteiden parissa. Koska löysin oikeita työkaluja ja toimintatapoja itselleni, ajattelin, että niistä voisivat muutkin hyötyä.
Johanna otti yhteyttä mentorisi.fi-alustan kautta Katariinaan ja treffit sovittiin. Kumpikin tiesi, että mentoroinnin voi myös perua, elleivät kemiat kohtaa. Tämä oli toisilleen entuudestaan tuntemattomille tärkeä tieto. Huoli oli kuitenkin turha, koska yhteys syntyi helposti.
Johanna: Katariinalle on helppo puhua ja luottamuksen synnyttyä avata henkilökohtaisiakin asioita. Vertaisuus ja vuorovaikutus tekivät vaikutuksen. Tiesin toki, ettei mentorilta ole tarkoitus hakea valmiita ratkaisuja, vaan mielipiteitä, keskustelunavauksia ja uutta katsantokantaa.
Johanna oli ”kiltti” yrittäjä: vastasi yhteydenottoihin heti, neuvoi tiimiläisiään 24/7 ja pyrki olemaan aina kaikkien käytettävissä. Tämä ei ole pelkästään hyve. Jos aina petaa kaiken valmiiksi ja neuvoo moneen kertaan samat asiat, voi tehdä tiimilleen jopa karhunpalveluksen. Oma ongelmanratkaisutaito ei kehity ja yrittäjän kallista aikaa palaa turhaan.
Katariina: Sähköiset viestimet piippaavat ja vaativat huomiota jatkuvasti, infoa tulee eri suunnista ja työtehtävät ovat usein pirstaloituneita. Itselleni oli huojentava oivallus, että yksilöä, minua, ei suojaa kukaan muu kuin minä itse. On otettava aika omiin käsiin.
Johanna: Tuo tieto oli mentoroinnin annin ydinkohta. Keskustelut Katariinan kanssa valaisivat, että reagoimalla aina heti jokaiseen viestiin, toteutan jonkun toisen agendaa.
Onnistuneesta mentoroinnista on monta hyötyä. Usein jo se, että huomaa muidenkin kamppailevan samojen asioiden parissa, huojentaa.
Johanna: Olen koulutukseltani mielenterveyshoitaja ja halu auttaa kaikkia heti ja aina, puskee läpi. Nyt uskallan kuitenkin rohkeammin jaotella, kuka saa aikaani ja millä perusteella. Sain ajanhallintaani erinomaisia palikoita, joilla sain viikkooni uutta ryhtiä.
Katariina: Asioiden reflektointi on hyödyllistä, vuorovaikutuksesta syntyy aina uutta ajattelua, uusia ideoita. Mentorina saa taatusti yhtä paljon kuin antaa. Asiasta innostuneena olen käynyt myös vetämässä ajankäytön workshopeja työyhteisöille.
Katariinan ajankäytön vinkit:
Teksti: Maiju Junko